Syksyn kauniit värit levittäytyivät eteeni koko loistossaan. Punaisen, keltaisen, oranssin ja ruskean kaikki kauniit sävyt puissa, pensaissa, maassa. Jotkin sinnikkäät vielä pitivät kiinni vihreästään. En kuitenkaan nähnyt sitä.

Ilmassa oli koleutta. Sen tunsi. Sen haistoi. Raaka tuuli puhalsi ilkeästi takin kauluksesta sisään, kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin. En kuitenkaan huomannut sitä.

Kaksi kukkaa. Toinen lakastunut, toinen vielä elinvoimainen. Kaksi kukkaa, sormessani ruusun piikki. Mummi oli aina varoitellut ruusun piikeistä. Siinä ne nyt olivat, kaksi ruusua. Vähän niin kuin mummi ja minä.